Tuossa se nyt tuhisee ja mä olen äiti, joka on äitiyslomalla ja työntää rattaita!
Ihmeellistä... edelleen... ihan joka päivä! ❤
Tenttasin yhtä äitiystävääni muutama päivä sitten siitä ihmetyksen fiiliksestä, joka minulla tulee toisinaan katsoessani Miniä ja tehdessäni äitimäisiä juttuja, kuten imettäminen tai vauvan taiteilu turvakaukalossaan auton takapenkille. Mielestäni raskaus ja synnytys siirsi minut kuitenkin loppujen lopuksi valonnopeudella itsenäisestä Neasta äidiksi, jota kaivataan ympäri vuorokauden hoitamaan, imettämään ja hoivaamaan. Kyselin ystävältäni tuntuuko hänestä äitiys vuosien kokemuksen jälkeen edelleen oudolta, ikäänkuin eläisi toisen ihmisen elämää (tiedättekö, tähän saakka on vain katsonut muita naisia äiteinä, mutta nyt olen sitä itse). Hetken pohdittuaan hän sanoi hyvin kuvaavasti, että välillä jopa vuosien jälkeen hänestäkin saattaa tuntua siltä kuin katsoisi itseään jonkun ulkopuolisen silmin. Juuri siltä minusta tuntuu ja on helpottavaa kuulla, että jostain muustakin.
Tämä ja miljoonat muut fiilikset alkavat varmaan nyt nostamaan päätään, kun J palasi isyyslomalta takaisin sorvin ääreen ja me ollaan Minin kanssa arkipäivät kotona kahdestaan. Tai missä ollaankaan! Tässä sitä kuuluisaa (ja kauan odotettua) vauva-arkea elellään vaipanvaihdosta ja syötöstä toiseen - ja yhdestä fiiliksestä toiseen.
Ja voi niitä fiiliksiä...