Vauvaperheen pakkauslista

Vauvaperheen pakkauslista

Olemme majailleet aikalailla vain kotona ja lähimaastossa (isovanhemmilla) Minin syntymästä saakka, eli noin kaksi kuukautta. Emme ole mitenkään tarkoituksella vältelleet reissaamista, mutta ei ole ollut mitään syytä tai mahdollisuutta lähteä reissun päälle vielä. Tänä viikonloppuna kuitenkin on tiedossa kauan odotetut talkoot saaristossa J:n vanhempien mökillä. joten ihanaa kun nyt tuli hyvä syy pois omista kotiympyröistä. Jotenkin sitä on niin tottunut vuosien varrella matkustamaan J:n kanssa kahdestaan, että en ollut varautunut siihen minkälaista on pakata vauvalle tavaroita mukaan noin neljäksi päiväksi. Tähän saakka pakkausoperaatio on rajoittunut kahden aikuisen tavaroihin. Työnjako on ollut selvä: kumpikin pakkaa omat tavarat ja yhdessä mietitään ruoat yms. Arvatkaa oliko tämä nytkin olettamuksena; omat kamat kasaan ja sitten katsotaan nopeasti tytön kamat kassiin. Ihanan naiivia! 😀 Kyllä se hieman enemmän vaati hahmottamista, onko kaikki nyt mukana. Entä jos on tosi kylmä? Entä jos on sadetta? Entä jos pitää pumpata maitoa? Entä jos pikkuinen tulee kipeäksi? Entä petivaatteet vauvan matkasänkyyn? Ja niin edelleen. Näistä ja miljoonista muista kysymyksistä intoutuneena ajattelin listata teille (ja itselleni tuleville reissuille) mitä vauvan kanssa kannattaa ottaa reissuun mukaan. Lista on kaikilla toki erinäköinen, mutta tässä yhdenlainen raami mukaan otettaville tavaroille. Yritin listata tavaroita hieman myös sen mukaan, että kaikki tarvittava olisi lähellä silloin kun niitä mahdollisesti tarvitaan, ilman että koko auton takakonttia tarvitsee purkaa yhden tavaran takia.

Porin asuntomessujen kuvasatoa

Porin asuntomessujen kuvasatoa

Unelmia pitää olla ja itselläni yksi sellainen on oman kodin rakentaminen joku päivä. Kovin realistista se ei taloudellisesta näkökulmasta ole vielä pitkään aikaan, mutta sillä välin yritän purkaa omaa suunnittelu- ja sisustusvimmaa opiskelemalla sisustamista ja materiaaleja kaikin mahdollisin muin tavoin - sisustuslehdistä, Pinterestin kautta ja erilaisten tapahtumien kautta, miten vain mahdollista! Tämän takia myös asuntomessuilla [...]

Kotimaanmatkailua osa 2 – Saariston rengastie

Kotimaanmatkailua osa 2 – Saariston rengastie

Kirjoittelin aiemmin tällä viikolla meidän pienestä kesäretkestä Saariston rengastiellä. Ensimmäisen jutun löydät täältä. Alkupätkä saaristossa oli meille hyvin tuttua reittiä ja sen varrella olevat nähtävyydet ja ravintolat hyväksi koettuja. Tässä toisessa postauksessa kerron meille täysin uudesta reitistä ja mitä pääsimme sen varrella ennen Noormarkkuun saapumista kokemaan. Lauttamatkat Reittimme jatkui siis Houtskarin saarelta Iniön ja Kustavin [...]

Kotimaanmatkailua osa 1 – Saariston rengastie

Kotimaanmatkailua osa 1 – Saariston rengastie

Follow my blog with Bloglovin Olen ollut todella onnekas, kun olen saanut löytää vierelleni upean miehen! Jotta pysytään kuitenkin aiheessa, niin tätä onnekkuutta lisää vielä sekin, että heidän perheellään on mökki Turun saariston upeissa merimaisemissa. Olen siis kuluneen neljän vuoden aikana päässyt nauttimaan saaristolaistunnelmasta sekä kesällä että talvella, ja koko ajan tästä paikasta tulee itselle [...]

Äitiyslomalla – viimeinkin!

Äitiyslomalla – viimeinkin!

Oletko koskaan fiilistellyt äitiyslomaa jo ennen raskautta? En tiedä olenko ollut niin vauvakuumeinen jo pitkään, mutta itse olen haaveillut äitiyslomasta ja sen alkamisesta mielessäni jo paljon ennen raskautta. Jollain selittämättömällä tavalla äitiysloman alkaminen on ollut todella kiehtova ajatus. Äitiysloman alkaminen on aina symboloinut minulle jonkun uuden alkua, aikaa itselle, puolisolle, kodille ja ihan vaan vaikka [...]