Saako pienen vauvan äitinä näyttää hyvältä?

Olen aina ollut kiinnostunut muodista ja oman tyylin luomisesta, mutta en ole ollut siinä niin lahjakas kuin olisin ehkä toivonut (muotibloggarityyliin). Mutta samapa tuo, tyylini on ihan mukiin menevä 😀 Tässä postauksessa ei kuitenkaan ole kyse minun tyylini pisteyttämisestä, vaan siitä ”ilmiöstä”, johon olen uutena äitinä törmännyt sekä omissa ajatuksissani että muiden mietteissä; saako pienen vauvan äitinä näyttää hyvältä, vai pitääkö oman ulkonäön viestiä väsyneestä pikkuvauva-arjesta, jotta olet muiden silmissä niin sanotusti hyvä äiti?

Tätä tyyli- ja kauneusasiaa on päässyt pohtimaan monien muiden kysymysten ohella useassa eri tilanteessa äitien kesken. Mielipiteitä on tullut laidasta laitaan: osan mielestä itseensä panostaminen on menettänyt merkityksensä, tai sitten omaan ulkonäköön ei kuulemma jaksa enää panostaa. Toisia (kuten minua) taas mietityttävät muiden mielipiteet. Omasta näkökulmasta asiassa on kai ennemmin kyse siitä, miltä minun oletetaan näyttävän, nyt kun huollettavana on pieni vauva, ja arki on eri tavalla kiireistä kuin ennen.

Vauvan juuri synnyttyä elin monta viikkoa todellisessa vauvakuplassa, eikä omalla ulkonäöllä tuolloin ollut mitään merkitystä, mutta nyt alan pikkuhiljaa palautumaan takaisin omaksi itsekseni ja siksi myös tämä aihe kiinnostaa kovasti.

Vastakkainasettelua

Olen aina tykännyt ”laittautumisesta”. Tiedättekö… laittautumisesta aamulla töihin, illalla leffaan, viikonloppuna juhliin. Itselleni laittautumisessa ei ole kuitenkaan ollut kyse juuri muusta kuin siistiytymisestä ja oman tyyli-identiteetin toteuttamisesta käytännössä; hiusten harjaamisesta tai kihartamisesta/suoristamisesta, kevyestä meikistä, sekä itselle mieluisten ja tilanteeseen sopivien vaatteiden ja asusteiden valinnasta. Aika peruskauraa siis!

Mutta mitä tapahtuu tälle laittautumiselle, kun maailman hienoin ja vaativin uusi tyyppi kääntää arjen ylösalaisin, eikä aikaa tahdo aina löytyä edes syömiselle, nukkumiselle tai vessahädälle, kun vauvan aikataulu ei osu yksiin oman aikatauluni kanssa? Saako nytkin näyttää normaalilta entisen elämän itseltään, jolla on edelleen siistit vaatteet päällä ja tukka sudittuna ruotuun julkisille paikoille mennessä? Vai tuomitaanko siististi pukeutunut ja ripsivärillä sonnustautunut äiti muiden pikkuvauvojen vanhempien silmissä heti joko helpon vauvan äitinä tai itsekkäänä itseensä panostajana, joka voisi pistää vastaavan ajan esimerkiksi nukkuvan vauvan tuijotteluun? Tuntuu, että pienen vauvan äitinä siistiytymiselle, ja etenkin meikkaamiselle, täytyy olla mielellään aina joku hyvä syy.

Huomasin omaksi yllätyksekseni yhdessä äiti-vauvaryhmässä tuovani vaistomaisesti esille kuinka olin sillä kertaa pukeutunut ”hienompiin” vaatteisiin, koska olimme tapaamisemme jälkeen lähdössä suoraan lounaalle Helsingin keskustaan. Itseäni jäi kuitenkin vaivaamaan se, miten halusin selkeästi puolustella muille äideille sitä, etten ollut pukenut jalkaan liehuhousujen sijaan Addun verkkareita, ja kasvoillani oli meikkiä. Omistautuneen pienen vauvan äidin kuuluu liikkua verkkareissa ja ilman meikkiä soi päässäni, ikäänkuin muiden sanomana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Panostuksia

Ilmeisesti olen alitajuntaisesti pohtinut asiaa enemmänkin ja mennyt jopa niin pitkälle, että mielessäni on piipahtanut kysymys siitä, tekeekö ulkonäöstä huolehtiminen minusta pinnallisen tai jopa ”huonomman äidin”. Onneksi olen todennut, että ei. Itseasiassa luulen, että kohdallani asia on jopa päinvastoin. Sopivasti itseeni panostamalla pidän hentoisesti kiinni siitä mitä olin ennen äidiksi tuloa ja mitä haluan edelleen olla äitinä. Toki välillä on pitkä pätkä viikossa, kun en kerkeä tai jaksa edes tukkaani pestä, saati miettiä mikä on suoristusrauta (silitysraudasta puhumattakaan 😀 ), mutta sekin on ok, eikä kerro äitiydestäni mitään. En siis koe, että tukan pesemättä jättäminen olisi uhrautumisen kautta sen parempaa äitiyttä. Tästäkin huolimatta uhrautuminen ja oman itsensä unohtaminen vauva-arjessa tuntuisi jotenkin jalommalta. Onko se tosiaan näin?

Ehkä olen tätä hassua asiaa pyöritellyt mielessäni jo tarpeeksi todetakseni julkisesti, että panostan edelleen ulkonäkööni – epäsäännöllisesti ja vähemmän ajallisesti kuin ennen, mutta kuitenkin. Uhraan mielelläni vauvan päikkäriajan tai isän vahtivuoron omaan kuumaan suihkuun, jossa pistän tukkaani kaikenmaailman hoitoaineet ja Olaplexit, sheivaan sääreni sileiksi ja kuorin iholtani väsymyksen pois. Suihkun jälkeen (jos Luoja suo!) kuivaan hiukseni föönillä, rasvaan ihon ja hymyilen peilikuvalleni. Näiden omien hetkien ja erilaisten muiden poistun-kotoa-kaunistautumis-pukeutumisvarttien kautta saan aina uutta positiivista virtaa itseeni.

Onko siellä ketään muuta, joka pohtisi vastaavia juttuja, tai olisi törmännyt tällaisiin mielipideasioihin käytännössä? Tämähän on todella turhamainen ja hassu aihe tavallaan, mutta veikkaan, että en ole ainut, joka pohtii ainakin salaa mielessään, miltä minun kuuluisi uutena kiireisenä pienen vauvan äitinä näyttää.

/N

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.