Ristiriitoja ja uuden identiteetin sisäistämistä

Tuossa se nyt tuhisee ja mä olen äiti, joka on äitiyslomalla ja työntää rattaita!

Ihmeellistä… edelleen… ihan joka päivä! ❤

Tenttasin yhtä äitiystävääni muutama päivä sitten siitä ihmetyksen fiiliksestä, joka minulla tulee toisinaan katsoessani Miniä ja tehdessäni äitimäisiä juttuja, kuten imettäminen tai vauvan taiteilu turvakaukalossaan auton takapenkille. Mielestäni raskaus ja synnytys siirsi minut kuitenkin loppujen lopuksi valonnopeudella itsenäisestä Neasta äidiksi, jota kaivataan ympäri vuorokauden hoitamaan, imettämään ja hoivaamaan. Kyselin ystävältäni tuntuuko hänestä äitiys vuosien kokemuksen jälkeen edelleen oudolta, ikäänkuin eläisi toisen ihmisen elämää (tiedättekö, tähän saakka on vain katsonut muita naisia äiteinä, mutta nyt olen sitä itse). Hetken pohdittuaan hän sanoi hyvin kuvaavasti, että välillä jopa vuosien jälkeen hänestäkin saattaa tuntua siltä kuin katsoisi itseään jonkun ulkopuolisen silmin. Juuri siltä minusta tuntuu ja on helpottavaa kuulla, että jostain muustakin.

Tämä ja miljoonat muut fiilikset alkavat varmaan nyt nostamaan päätään, kun J palasi isyyslomalta takaisin sorvin ääreen ja me ollaan Minin kanssa arkipäivät kotona kahdestaan. Tai missä ollaankaan! Tässä sitä kuuluisaa (ja kauan odotettua) vauva-arkea elellään vaipanvaihdosta ja syötöstä toiseen – ja yhdestä fiiliksestä toiseen.

Ja voi niitä fiiliksiä…

Onnea, ristiriitoja ja isoja ajatuksia

Olen tällä hetkellä oikeasti sanoinkuvaamattoman onnellinen! Tosin ihan eri tavalla kuin ennen. Tuntuu kuin joku palanen olisi loksahtanut kohdalleen ja tyttäremme syntymän myötä identiteettini on mennyt osittain (vai kokonaan?) uusiksi. On outoa tuntea olevansa niin tarvittu ja huomata, kuinka oma ääni ja kosketus saa Minin rauhoittumaan. Se on ihmeellistä ja ihanaa, mutta väistämättä tämä tuo mukanaan myös uusia ajatuksia siitä, kuinka pelottavaa ja ahdistavaa se voi toisinaan olla.

Omalla kohdallani pelot ja ahdistukset liittyvät sekä ihan arkisiin juttuihin että isompiin kysymyksiin. Arkisia asioita voi olla esimerkiksi se, miten pääsen liikkumaan ja tekemään asioita vauvan kanssa normaalisti ilman, että yhtäkkiä huomaisin linnoittautuneeni neljän seinän sisään ensin päiviksi ja sitten viikoiksi. Tai milloin minulla on omaa aikaa tai onko minulla edes oikeutta siihen, kun toinen tarvitsee niin vahvasti? Toisaalta ahdistukset ja pelot liittyvät myös huomattavasti isompiin asioihin, kuten siihen onko ja pysyykö vauva terveenä, miten pidämme parisuhteestamme huolen tulevaisuudessa, tai saammeko me olla terveitä vanhempia henkisesti ja fyysisesti lapsellemme. Ja kaikkia näitä esimerkkejä voi paisuttaa vaikka millä mitalla.

Uskon kuitenkin, että kaikki nämä ajatukset ja fiilikset ovat vähintäänkin normaaleja, mutta olen onnellinen siitä, että käsittelen näitä ja kaikkia vastaavanlaisia ajatuksia paljon ja puhun niistä mielellään ääneen. Päivät vauvan (etenkin vastasyntyneen) kanssa voivat muuten tuntua ylitsepääsemättömän vaikeilta, jos pelkojen tai ahdistuksien antaa kasvaa liian suuriksi omassa päässään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Identiteetti on valtavan suuri ihmetyksen asia, mutta arkipäiväisempänä asiana olen oppinut hyvin nopeasti, että päivittäistä arkea ei luonnollisestikaan enää pyöritetä samalla tavalla omien halujen ja toiveiden mukaisesti. Sen sisäistäminen on vasta käynnissä ja kestää varmasti tovin ennen kuin koen olevani kuin kala vedessä tässä äitiarjessa. Tässäkin asiassa on kaksi puolta, sillä vaikka rakastan arkeamme tällä hetkellä, minun on opittava hyväksymään se, että tämä pienen pieni ihmisen alku tarvitsee nyt niin paljon huomiota ja läheisyyttä, että minun on mentävä hänen tarpeidensa mukaan. Vaikka kuinka suunnittelen meille (tai ehkä enemmänkin itselleni tässä vaiheessa) tekemistä päiville ja illoille, suunnitelmia voi joskus olla mahdotonta toteuttaa. En myöskään voi nyt elää muita miellyttäen, joten välillä ”entisen elämän” hauskat tapahtumat on pakko skipata: ystävien synttärikemut, tuparit ja muut juhlat. Näitä tulee sitten myöhemmin!

Mutta sitten taas toisaalta… minun on pakko myös oppia milloin oma aika ja esimerkiksi yksin urheileminen on paikallaan jo ihan sen takia, että kun minä voin hyvin, perhe voi hyvin. Näissä kaikissa asioissa riittää todella pohdittavaa tällä hetkellä ja myös oman pieni mielenikin on välillä ihmeissään.

Meidän rauhallisen kaaottinen arki

Miltä meidän arki siis näyttää? Kuvailisin sitä sanoilla rauhallisen kaaottinen. Vauva ei siis juurikaan itke muuten kuin vatsavaivoja ja yöt menevät suhteellisen hyvin 2-3 imetyksellä. Periaatteessa päivät ovat siis todella rauhallisia, mutta omien odotusten ja suunnitelmien kautta voin helposti luoda kaaoksen. Olen nyt viimeisen kolmen päivän aikana joutunut konkreettisesti huomaamaan (ja oppimaan), että kuukauden ikäisen vauvan kanssa jokainen päivä on seikkailu, eikä äidin päivän suunnitelmat välttämättä sovi vauvan aikatauluun. Esimerkiksi kaupassa käynti, vaunulenkeille lähtö tai vaikka ystävän tapaaminen illalla vauvan kanssa ei vain onnistu kuten itse olin ehkä suunnitellut, tai mihin olin ennen tottunut.

Saattaa käydä vaikka niin, että vauvaa alkaa väsyttämään juuri ennen kuin pitäisi suunnata autolla kauppaan. Tiedän, että hänen väsyitkuaan ei rauhoita muu kuin imetys, joten kauppamatka onnistuu ainoastaan, jos mahdollisen itkun alkaessa pysäytän auton bussipysäkille ja käyn takapenkillä imettämässä hänet. Hmmh, ehkä siirrän kauppareissua varmuuden vuoksi myöhemmäksi. Iltapäivälle tiettyyn ajankohtaan suunnittelemani vaunulenkki taasen ajoitetaan niin, että tyttö on juuri syönyt ja vaippa on vaihdettu, jotta hänen on mahdollisimman hyvä nukahtaa vaunuihin… mutta juuri ennen lähtöä tajuan, että olen itse syönyt viimeksi kuusi tuntia sitten aamupalan ja vauva nukahtaakin kunnon päiväunille oman myöhäisen lounaani aikana. Ehkä mennään lenkille sitten illalla. Entä sitten ystävän tapaaminen Helsingin keskustassa alkuillasta? Totaalisen ahdistava ajatus tällä hetkellä, sillä pikkuisella on ollut lähes syntymästään saakka iltaitkuja ilmeisesti mahavaivojen takia joskus kello 18-20 välillä, mutta ajankohta ja itkun kesto saattaa vaihdella, tai sitten itkuja ei tule ollenkaan. Tämä iltaitku on muutenkin sydäntäsärkevää, joten kaupungille suuntaaminen ei ehkä sittenkään tule kuuloon. Pakko perua varmuuden vuoksi, koska itseä lähteminen kodin turvasta vaivaa niin paljon. Arki on siis helppoa, mutta toisaalta välillä niin hankalaa, koska yritän suorittaa hommaa niin, että yllätyksiä ei tule, tai niitä tulisi mahdollisimman vähän. Tämä se ongelman ydin vissiin on..? 😀

FjL+JOblRHu3mzF%ts8tzQ

Tästä kaikesta olisi niin paljon ajatuksia, mutta ehkä päätän pohdintani tällä kertaa tähän 🙂 Yleisesti ottaen olen arkeemme kuitenkin tosi tyytyväinen ja uskon, että jonkinlaisen rytmin saaminen päiviin auttaa jo kummasti!

Kuulostaako tämä kenestäkään muusta tuoreesta tai kokeneemmasta äidistä (tai isästä) tutulta? Miten olette kokeneet muutokset? Jos joku haluaa juttuseuraa omille fiiliksilleen, niin minulle voi aina laittaa julkisen kommentin sijaan privaattiviestiä myös Instagramin kautta (@neacami).

Ihanaa viikkoa kaikille!

/N

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.