5+ monta asiaa minusta

Olen joutunut huomaamaan, että bloggaaminen on ihanaa, mutta aivan kamalan itsekeskeistä! Omia mielipiteitä, kuvia minusta eri kuvakulmista, juttuja minun mielenkiinnon mukaan ja kaikkea muuta mahdollista… välillä se ahdistaa, mutta yritän ajatella, että se blogeissa varmaan on ideana 😀 Se on toisaalta myös se asia, joka omasta mielestäni tekee muiden ihmisten blogien lukemisesta mielenkiintoista – pääsee kurkistamaan toisen elämään ja mielen taakse. Ihmisluonne on luonnostaan utelias!

Nyt mietitte varmaan, että miksi ihmeessä väännän vielä veistä tässä haavassa ja puristan kovempaa kirjoittaessani otsikolla ”5+ monta asiaa minusta”… En tee tätä siksi, että haluaisin keskittyä vielä enemmän minuun (se tuskin olisi enää edes mahdollista), mutta siksi, että voisitte lukijoina ehkä oppia tuntemaan minua paremmin!

Olisi myös ihanaa kuulla myös ketä siellä ruudun toisella puolella lukee juttujani, joten kommentoikaa ihmeessä postauksen alle tai laittakaa viestiä minulle vaikka Instagramissa (@neacami). Lupaan lukea jokaisen viestin ja vastata teille. Näin tästä hommasta saa enemmän vuorovaikutteista!

OK, here we go!

fullsizeoutput_1899
Syksy 2017, Helsingin ruska.

1. Kuka olen ja mistä tulen?

Olen Nea, 29-vuotias nainen Helsingistä. Olen asunut suurimman osan elämästäni Vantaa-Helsinki -akselilla, mutta asuimme teini-iässä perheeni kanssa seitsemän vuotta ”maalla” Mäntsälässä, noin 60 km Helsingistä pohjoiseen. Nykyään asumme avomieheni kanssa Helsingissä 55 neliöisessä kaksiossa ratikkakiskojen varrella. Rakastamme asuinaluettamme kovasti ja toivomme voivamme pysyä täällä vielä pitkään, vaikka asunnon neliöt saattavat tulla vastaan jossain vaiheessa.

fullsizeoutput_26c
Kesä 2017, ystävien häät Lonnalla.

2. Opiskelu ja ammatti

Olen aina rakastanut koulua ja opiskelua! Toki välillä on ollut laiskempia aikakausia, mutta periaatteessa aina esikoulusta ammattikorkeakoulun loppuun, olen pitänyt siitä fiiliksestä, kun saa oppia uutta. Koulu on ollut aina suhteellisen helppoa, mutta en ole ollut mikään kympin oppilas… pikemminkin kovalla työllä sellainen 8.5 oppilas. Opiskelu on aina ollut minulle opintojen lisäksi myös se sosiaalinen aspekti elämässä – mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja tavata ystäviä säännöllisesti. Koulujen, etenkin lukion, loppumisen jälkeen oudointa olikin varmasti päästää irti tutusta ja turvallisesta ympäristöstä ja hypätä kohti seuraavia haasteita ilman ystäviä osana jokapäiväistä arkea.

Olen opiskellut lukion jälkeen Haaga-Heliassa kansainvälistä liiketaloutta ja valmistunut sieltä vuonna 2014 tittelillä Bachelor of Business Administration (BBA). Tämän jälkeen hyppäsin suoraan työelämään ja vakituiseen positioon Nordeassa. Viimeisimpänä ennen äitiysloman alkua toimin ohjelmistorobotiikan asiantuntijana ja projektinjohdossa Suomessa, osana pohjoismaista tiimiä. Tähän työhön minun olisi tarkoitus palata, kun aika on kypsä taas äippärin jälkeen. Elän siis hyvin erilaista arkea tällä hetkellä! 🙂

fullsizeoutput_27a
En ehkä ollut kympin tyttö arvosanoissa mitattuna, mutta ainakin sain 5.luokan hymytyttöpatsaan!

3. Ystävyys ja oudoimmat jutut

En tykkää nimetä parhaita ystäviä, mutta olen siitä erittäin onnellinen, että minulla on hyvin monta sydänystävää. Ystävät ovat tarttuneet mukaan eri paikoista ja tilanteista, ja olenkin superkiitollinen, että moni tärkeä ystävyyssuhde on kestänyt lapsuudesta saakka tähän hetkeen. Ja aivan yhtä kiitollinen ja onnellinen olen myös siitä, että uusia ystäviä on tullut elämääni myös aivan viime vuosina, esimerkiksi mieheni ystävien puolisoista.

Oudoimpana ja omalla tavalla hienoimpana aikana liittyen ystävyyssuhteisiin osaan nimetä noin kahden vuoden ajanjakson elämästäni ennen J:tä, kun asuimme ystäväni Ninan ja Tomin kanssa aivan Helsingin ydinkeskustassa kimppakämpässä. Asunnon sijainnin ja villin (no ainakin minun ja Ninan) elämänvaiheen takia tuohon aikaan mahtui jos minkälaista seikkailua ja hullutusta. Ajattelen aikaa edelleen suurella lämmöllä ja leveällä hymyllä suupielissä – kaikkia niitä hetkiä, kun nauroimme vedet silmissä omille jutuille, teimme toisillemme jekkuja (oh yes) ja järjestimme mielettömän kokoisia kotibileitä kolmen kaveripiirin kesken. Tämä kuva liittyy myös tuohon aikaan: meillä oli tapana lähettää aina reissuista kotiin toisillemme mitä kauheimpia postikortteja, jotka sitten keräsimme yhteisen jääkaapin oveen kaikkien ihasteltavaksi. Oi kultainen nuoruus!

Ja uskokaa tai älkää, silloinen vuokraemäntämme kaipaa meitä edelleen!

fullsizeoutput_1898

4. Rakastan…

  • Ihmisiä ympärilläni: J, vanhempani, veljeni, sukulaiset omalta ja mieheni puolelta, ystävät ❤
  • Ruokaa: Tähän riittää vinkkaus alla olevaan kuvaan… katsokaa tuota mun ilmettä!
  • Leipomista: Leivon usein kotona sämpylöitä, leipää tai makeita ja suolaisia piirakoita. Yleensä leipomisaikeeni heräävät juuri tuosta rakkaudesta ruokaan ja jostain mieliteosta. Kellonaikaa leipominen ei katso ja voin inspiraation iskiessä herätä leipomaan kukonlaulun aikaan tai aloittaa illalla lähellä puoltayötä.
  • Uuden opettelua ja haasteita: Olen yllytyshullu, mutta rakastan kokeilla uusia asioita myös sen takia, että opin uutta ja saan haastaa itseäni. Olen osallistunut muun muassa triathlonin olympiamatkalle, hypännyt benjihypyn ja kivunnut Bikini Fitness -lavalle vain koska halusin näyttää itselleni, että pystyn siihen. Myös tämän blogin aloitus liittyi tuohon. Minulla oli plakkarissa rakkaus kirjoittamiseen, mutta bloggaus sisältää myös niin paljon muuta, mitä halusin oppia.
  • Matkustelua: Olen ollut todella onnekas, kun vanhempani työskentelivät vuosikausia isolle lentoyhtiölle ja saimme matkustaa koko lapsuuteni ja nuoruuteni hyvin halvalla ympäri maailmaa. Rakkaus matkustamiseen ei haihdu varmasti koskaan, mutta nykyään taloudellinen tilanne ja lomat rajoittavat reissuja melko tehokkaasti. Mutta se fiilis, joka matkustamisesta joka kerta tulee on korvaamaton!
  • Ihan tavallista arkea: Liian usein keskitymme lomien haikailuun, mutta viimeisen parin vuoden aikana olen ymmärtänyt, että se on se arki, jota pitää oppia rakastamaan, jotta elämä tuntuu mielekkäältä. Myös arkeen on ihana upottaa pieniä hemmotteluja, oli se sitten pizza-keskiviikko, ex tempore mökkireissu viikonlopulle, takan lämmitys räiskyvässä pakkassäässä jne… Mitä vain, mikä tekee sinut onnelliseksi!

IMG_6310

IMG_6300

5. Haaveeni

Suurimmat haaveeni liittyvät ihan tavalliseen elämään – toivon koko sydämestäni, että saisimme perheeni kanssa elää terveinä arkea yhdessä pitkään. Toivon, että lapsemme saisi syntyä terveenä ja nauttia turvallisesta ja hyvästä lapsuudesta läheistensä ympäröimänä. Toivon sopivaa taloudellista toimeentuloa. Toivon, että saamme mieheni kanssa toteuttaa itseämme töiden kautta ja tehdä sitä mikä tekee onnelliseksi. Ja jos taloudellinen tilanne sen sallii, toivoisin meidän voivan matkustella ympäri maailmaa ja opettaa lapsellemme mitä muuta maailmassa on kuin oma rakas kotimaa.

Siinä oli 5+monta juttua minusta, mutta kuten tuossa alussa sanoin, olisi ihanaa kuulla ketä siellä ruudun toisella puolella on! Lisäksi olisin todella kiinnostunut kuulemaan, jos sinulla on jotain toiveita blogin sisällölle jatkossa. Luetko kenties blogiani jonkun tietyn asian takia, vai huvikseen silloin tällöin?

Ihanaa uutta alkavaa viikkoa just sulle! 🙂

/N

 

4 thoughts on “5+ monta asiaa minusta

  1. Heippa taas Nea! Täällä piinaviikkoja viettänyt Iida. Meidän piinaviikot loppuivat viikko sitten vihdoin ja saimme ihanan terveen tyttären 😍 nyt harjoitellaan kotielämää!
    5+ asiaa:
    -asumme maalla, keskellä ei mitään
    -olen ammatiltani opettaja
    -olen myös pitänyt blogia ulkomailla asumisen ajan, mutta sitten se lopahti. Ehkä joskus taas.
    -en osaa ollenkan leipoa. Meillä mies leipoo…
    -äitinä olo on ihanaaa. Toivottavasti sinäkin pian!!!

    Iida

  2. Moi Iida! Oot ihana, kiitos kun tulit kertomaan uutiset ja jaoit viisi juttua itsestäsi (open työ on niin tärkeää!) 😍 Paljon paljon onnea teille tyttärestä!! Nyt nautitte uudenlaisesta arjesta pikkuisen kanssa. Meillä huomenna laskettu aika, joten alkaa kyllä jännittää. Toivon vaan, että kaikki menisi hyvin 🙏🏻❤️

  3. moi! En tiedä muistatko minua, mutta olemme käyneet saman rippikoulun Mäntsälässä. Ihan sattumalta osuit instassa kohdalle ja huomasin blogisi olevan ihanan freessi ja hyväntuulinen. Jatkossakin ajoin lukea ajattelumaailmaasi. Itse 3 lapsen äitinä muistuu mieleen se ensimmäisen lapsen odotus blogisi kautta. Kaikki oli uutta ja jännää. Innolla odottelen, kuinka sinun synnytys menee ja uuden opettelu.(tätäkin kirjoittaessa mut on keskeytetty ainakin 10 kertaa, joten nauti joka hetkestä sen yhden kanssa). Tein itse kolme lasta kolmeen vuoteen ja oon todellinen ruuhkamutsi isoine silmäpusseineen…No jokainen lapsi on siunaus, mutta tänne ne siunaukset riittää tältä erää. Paljon Onnea teille tulevaan ja muista koliikistakin selviää, kun ajattelee että se ei kestä kuin max 3 kk. 🤣. Toivon sydämestäni että siltä välttäisitte. Kiitos myös ruokajutuistasi, niitä voisin kokeilla itsekkin.😍

  4. Eikä, moikka Sini! Muistan sut kyllä ja etenkin tuo entinen sukunimi Aaltonen helpotti 😄 Kuinka pieni maailma! Ihana kuulla palautetta blogista ja oon todella iloinen, että jäät seurailemaan ja lukemaan juttuja ❤️ Teillä todella riittää vilskettä ja menoa kolmen kanssa. Sähän oot jo varsinainen promama! Ja kiitos tsempeistä ja koko kommentista, se sai mut todella iloiseksi ☺️ Ihanaa alkavaa syksyä teidän perheelle! Ps. Instassa mulla on muuten enemmän kaikkia ruokajuttuja!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.