Some-vauvat vuonna 2036

Synnyin vuonna 1989. Omassa lapsuudessani, 1990-luvulla, kotivideot kuvattiin isolla jyhkeällä kameralla VHS-videoille, jotka sitten toistettiin suvulle sopivassa tilaisuudessa tv:ltä/videolta. Videomuotoisten muistojen tallentaminen vaati painavan kameran kantamista mukana reissuilla jättimäisessä kameralaukussa. Kaikesta vaivannäöstä huolimatta joskus kävi ikävästi, kun Kotikadun uusin jakso torstain ”myöhäisillassa” tuli äänitettyä Teneriffan lomavideon päälle. Sinne meni! (Mikä iCloud tai Onedrive?). Ja mites ne valokuvat? Se oli yksi kuva per tilanne ja kuvien kehitys viikkojen päästä tapahtuneesta. Ei siis puhettakaan kosketusnäyttöpuhelimista tai pienistä järkkäreistä, joista kuvat ja videot siirtyvät teräväpiirtona sekunneissa maailman pällisteltäväksi sosiaaliseen mediaan ja kaikki olisi tallessa pilvessä. Vanhempani voivat korkeintaan perheen sisällä kiristää minua alastonmateriaalilla, kun Nea 2-vuotta taapertaa mökkirannassa vailla rihman kiertämää. Voin olla turvallisin mielin myös sen takia, että en edes tiedä mistä löytäisin videonauhurin.

Oma sosiaalisen median taipaleeni alkoi aikoinaan Irc-galleriasta. Oi tuo kultainen galleria ensimmäisillä digikameroilla! 😀 Vuosi taisi olla jotain 2005 luokkaa, jolloin olin 16 -vuotias teini ja mielestäni hyvinkin kypsä tällaiseen touhuun. Silti en osannut ajatella sen enempää minne olin kuviani lataamassa tai mitä se tarkoittaisi pidemmän päälle, sillä ”kaikki muutkin tekivät niin”. Vuonna 2007, samana vuonna kun täytin 18, kuvioihin tuli mukaan Facebook. Myöhemmin intouduin nykyisestä lempparista Instagramista. Nyt yli kymmenen somevuoden jälkeen koen olevani hommassa jo ihan kala vedessä, ja ymmärrän myös sen, että kaikki mitä joskus nettiin lataan, jää sinne, joten harkitsen tarkkaan mitä minnekin laitan.

Oma somevauva

Nyt vanhemmuuden kynnyksellä, olemme mieheni kanssa joutuneet miettimään suhdettamme sosiaaliseen mediaan ihan uudestaan – toki lähinnä vauvan näkökulmasta. Olemme J:n kanssa kaksi ääripäätä somekäyttäytymisessä; J ei juurikaan käytä mitään sosiaalista mediaa, kun taas minulla on nyt tämän blogin lisäksi hyvin aktiivisessa käytössä Instagram, Facebook ja LinkedIn. Vaikka itse koen saavani somesta hyvin paljon inspiraatiota, ideoita ja iloa elämääni, tunnistan ja tunnustan, että joskus se imaisee liikaa mukaansa. Elämä tapahtuu myös ilman somea ja mieheni on sisäistänyt tämän ihailtavalla itsevarmuudella.

Näiden ajatustemme eroavaisuuksien takia osasin siis olettaa, että vauvan osalta meidän pitää keskustella asiasta ja löytää jonkinlainen balanssi tilanteeseen. Minulle olisi luonnotonta jättää vauva J:n tavoin pois kuvista, tuleehan hän olemaan perheemme keskiössä. Lapsen osalta olimme kuitenkin asiassa hyvinkin samoilla linjoilla –  emme halua tehdä kauaskantoisia päätöksiä hänen puolestaan, vaan hänen tulee voida vaikuttaa siihen mitä hänestä bittiavaruuteen ladataan.

Strategiamme (ihanan virallista) lapsemme some-osallisuuteen tulee siis olemaan seuraava: hän voi esiintyä kuvissa, mutta ei koko kasvoillaan tai koko nimellään. Näin tulee olemaan siihen saakka, kunnes hän osaa oikeasti itse kertoa mitä tahtoo ja ymmärtää mitä se tarkoittaa. Tähän tulee menemään siis vuosia ja vuosia. Itselläni meni aktiivisena (aikuisena!) somen käyttäjänä kokonainen vuosikymmen ymmärtää sosiaalisen median varjopuolet ja sen tuoman vastuun.

fullsizeoutput_34f
Vanha kunnon paperikuva varmaan vuodelta 1991? Allekirjoittanut pyöräilemässä. Vaikka tämä kuva olisi jaettu somessa lähes 30 vuotta sitten, se tuskin minua tänä päivänä harmittaisi.

Vaikka olimme J:n kanssa täysin samoilla linjoilla asiassa, olisin halunnut kieltää nämä ajatukset ja suunnitelmat, ja todeta, että tietenkin meidän pitää jakaa kuvia lapsestamme kaikelle kansalle. Tämä johtui kuitenkin täysin siitä, että itsekkyys ja ylpeys nosti mielessäni päätään. Pitäähän ihmisten nähdä miten kaunis tyttö meillä on! tai Onpas tylsää, ettei kukaan tiedä miltä hän näyttää!. Jouduin kuitenkin toteamaan, että omalla kohdallani nämä vastaan hankaavat ajatukset johtuivat minusta itsestäni ja oman egoni toiveista, enkä tällaisella ajattelulla aja välttämättä lapsemme parasta. Vaikka kuinka vatvoin asiaa ja mietin asiaa eri kanteilta, totesin, että emme voi tietää miten vuoden 2018 ”some-vauvoja” kohdellaan vuonna 2036, siis silloin kun he täyttävät 18. Siinä vaiheessa koko heidän elämänsä on taltioituna eri sosiaalisen median kanavissa mitä oudoimmissa muodoissa… raskauden alun ultrakuvista myöhempiin pottakuviin ja niihin hilpeisiin viattomiin lapsuuden alastonvideoihin (siis sellaisiin pikkulapsen kesäkylpyalastonvideoihin). Ja kaikki tämä materiaali löytyy jostain muualta kuin vanhempien pölyisestä kellarista. Kyse on vain siitä kuka materiaalia mahdollisesti etsii ja haluaa hyödyntää… Missä päin maailmaa tahansa, nyt, tai 50 vuoden päästä.

Oma tapa on paras tapa

Voi toki olla myös niin, että mitään harmia kuvien jakamisesta ei koidu. Jos miljardit ihmiset tekevät niin, niin miksi juuri meidän Martta joutuisi siitä kärsimään? Meidän tapa ajatella on siis vain meidän tapa ajatella, ja uskon, että kaikki vanhemmat tekevät omat, heidän perheilleen sopivat ratkaisut asiassa. Tärkeintä kaikille vanhemmille olisi kuitenkin ehkä ymmärtää, että jos mietitään sosiaalisen median historiaa, yksikään ”sataprosenttinen some-sukupolvi” ei ole vielä edes täysi-ikäistynyt, joten emme voi täysin tietää millä varauksella lapsien osallistamiseen somessa kannattaisi suhtautua. Tämän takia olisi ainakin hyvä keskustella asiasta ja miettiä miten oman piltin kanssa haluaa toimia. Faktoihin perustuen, ei oman egon johdattelemana.

Todellisena inspiraationa itselleni ja tulevalle ”sometoiminnalle” lapsemme suhteen on toiminut Sara ja Mikko Parikka (Saran blogiin pääset tästä). He ovat mielestäni osoittaneet sekä blogin että instagramin puolella sen, miten ottaa lapset mukaan sosiaalisessa mediassa ilman, että lasten yksityisyyttä tarvitsee uhrata. Ei ole siis loppujen lopuksi kyse siitä, että lapsien olemassaoloa peitellään, vaan siitä että mietitään hieman enemmän mitä heistä näytetään 🙂

Huh, tiedän että tämä postaus herättää todella paljon kysymyksiä ja mielipiteitä suuntaan ja toiseen, mutta rohkenen silti kysyä, että mitä itse ajattelet asiasta? Eikö teidänkin mielestä olisi aika keskustella asiasta enemmän?

/N

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.