Kotimaanmatkailua osa 2 – Saariston rengastie

Kirjoittelin aiemmin tällä viikolla meidän pienestä kesäretkestä Saariston rengastiellä. Ensimmäisen jutun löydät täältä. Alkupätkä saaristossa oli meille hyvin tuttua reittiä ja sen varrella olevat nähtävyydet ja ravintolat hyväksi koettuja. Tässä toisessa postauksessa kerron meille täysin uudesta reitistä ja mitä pääsimme sen varrella ennen Noormarkkuun saapumista kokemaan.

Lauttamatkat

Reittimme jatkui siis Houtskarin saarelta Iniön ja Kustavin kautta Noormarkkuun, jossa olimme yötä ennen Porin asuntomessuille suuntaamista torstaina. Houtskarin saaristoon kuuluu iso joukko myös pääsaarta ympäröiviä pieniä saaria, joten meidän tuli ensin suunnata parilla lossilla kohti Mossala Resortia, jonka rannasta Iniön lautta lähti. Pohdimme jonkun aikaa lähdemmekö ollenkaan kulkemaan tätä ”pohjoista reittiä” kohti mannerta, sillä Houtskari/Mossala Resort-Iniö -lauttamatkasta saa pulittaa 40 euroa per henkilöauto ja lauttoja menee suhteellisen harvoin. Sen verran olemme saaristossa matkanneet saarelta toiselle, että kuvittelimme hieman ylimielisesti jo nähneemme kaiken. Saari kuin saari, vai mitä? Näin ei kuitenkaan ollut, sillä tämä reitti oli UPEA!

78516fc8-2f7e-433a-8ef0-0871b623f2d7

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mossala Island Resort oli minulle täysin uusi tuttavuus! Kerkesin hetken pyörimään lauttarannan ympäristössä katsellen ympärilleni, kun odottelimme lautan lähtöä. Paikka oli kuin mikäkin kesäkeidas keskellä Turun saaristoa! Ympärilläni näkyi paljon pieniä mökkejä majoittuville matkaajille, satamassa kauniita veneitä, resortin vieraille tarkoitettuja virkistysmahdollisuuksia ja onnellisia kesäihmisiä helteessä. Resortissa majoittuminen olisi varmasti jo itsessään kokemus, joten jos joskus kuljet tätä reittiä, kannattaa harkita majoittumista Mossala Resortissa! Bonuksena majoittumisesta saat myös etulyöntiaseman lauttajonossa, sillä meikäläisethän olivat vikana lauttajonossa, vaikka kuinka yritimme olla ajoissa 😉 Onneksi mahduimme pienen automme kanssa viimeisenä Iniön aamu 9.00 lauttaan, sillä seuraava olisi lähtenyt vasta puolilta päivin. Toki alueella olisi varmasti saanut ajan kulumaan, mutta siinä helteessä olin helpottunut lautalle mahtumisesta.

Lautalla meidän oli pakko syödä sanamme siitä, että kyseessä olisi mikä tahansa lauttamatka saaristossa. Tunnin verran matkasimme läpi saariston ja jostain mieleeni hiipi uskomaton onnellisuuden tunne… meri-ilma, auringossa kimaltava meri, kauniit pienet saaret ja hyvällä tuulella olevat kanssamatkustajat! Tätä on Suomen kesä parhaimmillaan ❤ Toivottavasti saimme edes osan tästä onnellisuuden aiheuttajasta tallennettua kuviin teille ihasteltavaksi!

Iniö

Iniöön saavuttuamme etsimme ihan ensiksi bensa-aseman, joka onneksi löytyikin helposti matkan varrelta. Auton bensamittari oli heilunut punaisella jo pitkään, joten onneksi tankkia saatiin täytettyä. Ja mikä olisikaan ollut upeampi paikka tankkaukselle kuin tämä pieni Norrbyn vierasvenesatama, jossa 40 jalkainen purkkari parkkeerasi laiturille viereemme hoitamaan omia huoltotoimenpiteitä. Kyllä meillä oli pikkuisen automme kanssa sen komeuden vieressä pieni alemmuuskompleksi! 😀

Vierasvenesataman välittömässä läheisyydessä näytti olevan monia pieniä kahviloita ja vanha kivikirkko, joissa olisimme pysähtyneet, ellei meillä olisi ollut kiire Kustavin lauttaan, jonne oli vielä jonkun verran matkaa. Iniön nettisivuilla muuten lukee saaresta näin: Iniössä kaikki on pientä, paitsi luonto. Voiko sympaattisempaa olla? Lähde siis tännekin ajan kanssa, sillä Iniössä voit ulkoilun lisäksi myös yöpyä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sanoin äsken, että meillä oli kiire Kustavin lauttaan. Tämä on osittain valetta, sillä taisimme tällä kertaa unohtaa, että saaristolautat eivät kulje kuin pääkaupunkiseudun julkiset kulkuvälineet, joten kannattaa aina tarkistaa aikatauluja etukäteen, sillä joskus se voi antaa sinulle myös paljon lisää aikaa tutkia saaren nähtävyyksiä enemmän. Koimme tämän tällä kertaa kantapään kautta!

Olimme kiirehtineet (Iniön) Kannvikin lauttarantaan ja olimme parkkeeraamassa autoa mennäksemme kahville ja vessaan sataman kahvilaan ennen lautan lähtöä. Jonoa lautalle näytti olevan todella paljon, joten ajattelimme, että mennään suosiolla seuraavalla. Onneksi kysyimme ystävälliseltä turistilta josko hän tietäisi milloin seuraava lautta lähtee ja hän nauroi meille, että seuraava menee vasta neljän tunnin päästä, joten kannattaa varmaan yrittää vielä tähän seuraavaan, jota jo lastataan. Kahvi ja vessahätä unohtui samantien! Loppujen lopuksi olimme kolmas auto, joka ei mahtunut lauttaan ja yhtäkkiä meillä oli lauttarannassa neljä tuntia aikaa kulutettavana. Aiemmin näkemämme Iniön kivikirkot ja kahvilat jäivät kaihertamaan, sillä nyt olimme jonossa automme kanssa, eikä siitä uskaltanut liikahtaa, jotta pääsisimme mantereelle vielä tänään!

Onneksi Kannvikin lauttarannassa oli tosiaan tämä pieni kahvila, Cafe Alppila, jossa pääsimme hellettä pakoon, vessaan ja ostamaan vettä ja jäätelöä. Kahvilassa oli myös aivan ihanaa henkilökuntaa (ilmeisesti kolme sukupolvea; isoäiti, äiti ja tytär) ja myynnissä itseleivottuja suolaisia piirakoita. Lauttarannan välittömässä läheisyydessä oli myös pieni uimaranta, joten osa autojonoon jäävistä suuntasi auringonottoon. Loppujen lopuksi aika meni hujauksessa ja tätä se matkailu on – aina ei voi, eikä kannata mennä tarkkojen aikataulujen mukaan!

Kustavi

Pääsimme Kustaviin vihdoin joskus kello 16 jälkeen ja nälkä oli tässä vaiheessa jo melkoinen! Olimme katsoneet etukäteen Kustavin ruokapaikkoja ja niistä oli jo melkein vaikea valita. Päädyimme ajamaan Peterzens -nimiseen paikkaan sen kattavan palveluvalikoiman ja uniikilta näyttävän ympäristön takia. Peterzensissä on satama, ravintola, majoitusmahdollisuudet ja myymälä, josta minun oli vaikea päästä ostamatta mitään. Lounasta nautittiin ulkona terassilla. Valitettavasti ruoaksi tilaamani lohikeitto oli melkoinen pettymys, mutta J:n valitsema kana-cesar -salaatti näytti todella hyvältä. Myös bataattiranskalaisille ja palvelulle pisteet! Paikkana tämä oli ehdottomasti kokemisen arvoinen ja tännekin kannattaa tulla ajan kanssa tai jopa yöpyä hotellissa, veden äärellä olevissa Boathouse -huoneissa.

Kustavissa olisi ollut varmasti hyvin paljon muutakin näkemistä, mutta meillä alkoi olla jo hinku päästä Noormarkkuun lepäilemään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Noormarkku ja Ahlströmin ruukki

Majoitus oli varattuna Ahlströmin ruukista, Noormarkusta. Olin aiemmin nähnyt Instragramista muutaman sisustussuunnittelijan yöpyneen täällä Porin asuntomessujen ohessa ja innostuin paikasta. Ja olihan ruukkialue aivan upea! Joki, vanhoja rakennuksia, historiaa ja kauniit huoneet. Myös ravintola ja erittäin ystävällinen henkilökunta voittivat meidät puolelleen alun huonehässäkän jälkeen. Meidät oli aluksi majoitettu yhden hengen huoneeseen ja allekirjoittanut sai melkoisen itkukohtauksen, kun mietin meitä J:n kanssa nukkumassa huoneen hyvin kapealla sängyllä, kun en muutenkaan meinaa enää löytää raskausmahani kanssa sopivaa asentoa tai unta ylipäänsä. Ja vielä helteen kuumentamassa pienen pienessä huoneessa kaiken kukkuraksi! Onneksi soitimme asiasta respaan ja meidät siirrettiin vieressä olleeseen isompaan huoneeseen. Joku väärinkäsitys siis vain!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

fullsizeoutput_14e2.jpeg

fullsizeoutput_14e5.jpegIllastimme ruukin ravintolassa ja ruoka oli erinomaista. Oli ihanaa, kun ei tarvinnut lähteä etsimään ruokaa mistään, vaan illallinen onnistui paikanpäällä ja vielä hyvään hintaan. Illalla ja seuraavana aamuna kävimme tutustumassa ruukin ympäristöön kävellen ennen kuin suuntasimme Porin asuntomessuille. Suosittelen majoitusta täällä kyllä takuuvarmasti!

Tästä tuli nyt hieman erilainen sepustus kuin edellisestä osasta, mutta toivottavasti löysitte joitain vinkkejä omalle matkalle tai reitille samoilla suunnilla! 🙂

Ihanaa lauantaita!

/Nea

One thought on “Kotimaanmatkailua osa 2 – Saariston rengastie

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.