”Musta tulee sitten rento mutsi!”

Oma äitini muistaa varmasti hyvin, kun olen joskus teininä raivonnut kuinka minusta tulee sitten joskus rento äiti omalle lapselleni. Tällä olen viitannut erilaisiin sääntöihin ja rajoituksiin, joita minulle ja veljelleni on rakkaudella asetettu, ja jotka tietenkin itse koin turhiksi. Oli kotiintuloaika, yhteinen iltaruoka ja vahva toive, että alkoholia ja tupakkaa ei alaikäisenä käytetä. ”Kännykkämättömänä” aikana ala-asteella meidän piti myös olla koulun jälkeen kotona tiettyyn aikaan, jotta äiti tai isä pystyi soittaa kotimme lankapuhelimeen tarkistaakseen, että olimme päässeet turvallisesti kotiin ja löydämme itsellemme jotain välipalaa. Niin ja pyörällä ajaessa piti käyttää kypärää. Melko rankkoja sääntöjä siis… tai sitten ei 😀

Silti olen raivonnut ja uhannut, että minä olen joskus vanhempana paljon rennompi. Apua, kuinka sitä meneekään laukomaan tällaisia uhkauksia tietämättä vanhemmuudesta yhtään mitään!

En voi edelleenkään sanoa tietäväni asiasta sen enempää, joten tämän postauksen kirjoittamisen olisi voinut varmasti jättää paljon myöhempään ajankohtaan, mutta jo nyt raskauden aikana huolien ja uudenlaisen rakkauden tunteen määrä on saanut miettimään asiaa tarkemmin. Miksi vanhemman pitäisi olla rento ja mitä se edes tarkoittaa? Haluanko olla ensisijaisesti rento, vai suojeleva? Ja ovatko nämä kaksi asiaa edes toisiaan poissulkevia?

fullsizeoutput_279

Rajoja ja rakkautta

Vanhempien on varmasti mahdotonta kokea olevansa lastensa silmissä ehdoitta rakastettuja, kun yhtenä tärkeimmistä tehtävistä on asettaa rajoja lapsen turvaksi. Aina ei voi olla lapselle mieliksi, ja se on varmasti myös vanhemmille välillä hyvin raastavaa. Tämä jotenkin mietityttää jo etukäteen, sillä itselleni on hyvin vaikeaa tuottaa pettymyksiä läheisilleni ilman suuria omantunnontuskia. Miten siihen tottuu, kun yhtenä tehtävänä vanhempana on myös tuottaa pettymyksiä?

Osaan kuvitella, että vanhemmuus on siis tässä(kin) asiassa nuoralla tanssimista. Rajoja vai rakkautta, vai molempia? Jotkut vanhemmat osaavat olla lapsia kasvattaessaan luonnostaan rennompia ja toiset asettavat tiukkoja rajoja, jotta voisivat kenties sitä kautta tuntea tekevänsä lapsen turvallisuuden eteen kaikkensa. ”Rennot vanhemmat” kenties luottavat elämään ja siihen, että tiukoilla rajoilla ei voi estää pahoja asioita tapahtumasta. Tarkempia rajoja asettavat vanhemmat taas kokevat, että rajojen asettaminen rajaa samalla pois pahojen asioiden tapahtumisen todennäköisyyttä.

Niin tai näin, jokainen vanhempi tekee juuri niin kuin parhaaksi näkee, enkä usko että rajojen asettamisella sinänsä on mitään tekemistä sen kanssa kuinka paljon huolehtii tai huolestuu lapsen hyvinvoinnista, vaan siitä miten käsittelee rajojen takana olevia pelkoja ja omia fiiliksiä.

Rento huolehtija

Osaan jo nyt kuvitella, kuinka olen varmasti kauhusta kankea, kun lapsi opettelee kävelemään ja kolauttelee päätänsä jonnekin (Pitäisikö sille laittaa varmuuden vuoksi kypärä päähän??). Tai kun hän haluaa kiivetä kiipeilytelineelle, enkä voi pitää hänestä kiinni (Tulis nyt äkkiä alas sieltä!). Lapsen ollessa hyvin pieni, rajoilla ei toki ole vielä suurta virkaa (ellei sitten ikävästi kiellä ihan kaikkea mitä lapsi yrittää tehdä ja kokeilla), mutta yritän varmasti suojella häntä kaikelta pahalta jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Lienee toki hyvin luonnollista! Onneksi mieheni osaa varmasti olla paljon huolettomampi, joten tasaamme varmasti toistemme terävimmät kulmat ja löydämme yhdessä jonkinlaisen tasapainon lapsen parhaaksi.

Se on kuitenkin fakta, että minusta ei varmaankaan tule sitä rentoa äitiä… mitä ikinä se tarkoittaakaan 😀 Noin, nyt se on sanottu ääneen! Äidille myös pahoitteluni, että olen joskus itsevarmasti epäillyt toimintatapojanne tietämättä asiasta yhtään mitään. Ehkä tavoitteeni voisi olla rento huolehtija -äiti? Olla ulospäin rento, mutta asettaa viisaita rajoja lapsen parhaaksi ja olla sitten vaikka salaa huolissaan. En tiedä, aika näyttää.

fullsizeoutput_27a

Myöhemmin lapsen varttuessa suojeleminen varmasti näyttäytyy vahvimmin juuri erilaisten konkreettisten rajojen asettamisena, esimerkiksi kotiintuloajoissa ynnä muissa. Toki rajojakin on hyvin erilaisia ja kotiintuloaika on tästä ehkä kehno esimerkki. Mutta tiedättehän… ehkä sopivien rajojen asettamisessa on kyse siitä, onko sitä kautta lastansa kohti suojeleva vai ylisuojeleva? Tätä saa varmasti opetella aina vain uudestaan ja uudestaan. Ja samalla kokevansa olevan huono äiti tai isä, kun lapsi protestoi vastaan, ja muiden vanhemmat ovat paljon rennompia. Hmmh, muistan itse ainakin huutaneeni vanhemmilleni jotain vastaavaa joskus…

Tästä tuli nyt pohdiskelevampi postaus kuin oli tarkoitus, mutta nyt arvon vanhemmat ja tulevat vanhemmat, kuulisin todella mielelläni ajatuksianne! Mitä mieltä te olette tästä asiasta? Oletteko kokeneet vanhemmuuden tässä vaikeaksi ja mitä ajatuksia rajojen asettaminen lapselle on aiheuttanut eri ikävaiheissa? Ei ole yhtä oikeaa tapaa ajatella tai toimia, mutta juuri siksi kuulisin mitä ajatuksia tämä aihe herättää! 🙂

/N

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.