Huolesta ja onnesta sekaisin

Tässä vaiheessa raskautta tuntuu surkuhupaisalta ajatella, että minulla olisi ollut kaikki fyysiset edellytykset seesteiseen ja onnelliseen raskausaikaan, jossa se kuuluisa raskaushehku vain paistaa kasvoilta; en ole voinut pahoin, en ole ollut väsynyt ja olen ollut jopa tavallista tasaisempi mieleltäni, mutta en kuitenkaan pystynyt siihen. Vai pystyinkö, ja onko kyse edes pystymisestä tällaisessa asiassa? Tämä koko ajatusleikki sai minut pohtimaan, olenko ollut raskausaikana enemmän sekaisin huolesta vai onnesta ja mitkä asiat tähän ovat vaikuttaneet.

Huoh, huolia

Olen perusluonteeltani melko rauhallinen, mutta läheisten ihmisten kanssa osaan olla myös hyvin temperamenttinen – innostun, fiilistelen, loukkaannun ja nolostun hetken sadasosassa. Onneksi etenkin negatiiviset fiilikset tasaantuvat melko pian. On kuitenkin yksi asia, jota minun on vaikea hallita ja se on huoli. Let’s face it… olen huolehtija ja pohtija, ja vaikka en sitä mitenkään tietoisesti häpeä, huomaan, että yritän monesti peitellä kyseistä piirrettä itsessäni. Lienee sanomattakin selvää, että olin tämän luonteenpiirteen takia jo ennen raskautta huolissani lähinnä siitä miten hermoraunioksi saan itseni ja läheiseni raskauden aikana.

IMG_1050.JPG

Raskaus aiheuttaa huolta varmasti monelle myös itseäni vähemmän huolehtivalle. On huolta raskauden alkamisesta, sen sujumisesta ja lopulta synnytyksestä. Eikä se siihen lapsen syntymään varmasti lopu! 😉 Nyt kun raskautta on takana melkein 34 viikkoa, sorrun melkein jo ajattelemaan, että hyvinhän tämä on loppujen lopuksi mennyt! Todellisuus kuitenkin iskee päin näköä heti kun kajoan puhelimeeni säilöttyihin merkintöihin fiiliksistä eri raskausviikoilla… totta tosiaan, näitäkin melko synkkiä fiiliksiä tuli pyöriteltyä edestakaisin loputtoman pitkältä tuntuneen ensimmäisen kolmanneksen aikana:

…tekis välillä mieli itkeä ja huutaa, mutta seuraavassa hetkessä ymmärrän, että pitää vaan olla kärsivällinen ja katsoa miten tämä etenee ja kasvaako alkio normaalisti. Näillä fiiliksillä eteenpäin. (rv 7+1)

…Lueskelin juuri Googlesta kaikkia juttuja ja osittain niistä tuli hyvä fiilis, osittain taas lisää pahaa fiilistä. Ei saisi lukea, mutta se tuntuu tässä odotuksessa asialta, joka voi rauhoittaa mieltä edes vähän. Meillä on parin päivän päästä ensimmäinen neuvola ja siellä ajattelin ottaa esille nämä huolet ja pelot… aivan uskomattoman hieno juttuhan tämä on, mutta koko tämä analysointi omasta voinnista, oireista ja energiasta ajaa mut hulluksi! (rv 7+4)

Että semmoista seesteistä raskausfiilistelyä ihan alkuraskaudessa! 😀 Onneksi puhelin on täynnä myös ilon aiheista kirjoitettuja muistiinpanoja, muun muassa vauvan ensimmäisistä liikkeistä ja muista havainnoista. Jossain vaiheessa päätin onneksi tietoisesti, että minun on pakko yrittää ottaa kylmän rauhallinen asenne: raskaus joko jatkuu tai ei, vauva kehittyy tai ei. Googlea en kuitenkaan pystynyt täysin jättämään, vaikka olisin halunnutkin.

Google ja raskaudesta kertominen

Kuten ylläolevista päiväkirjamerkinnöistä käy ilmi, tukeuduin aivan liikaa googleen. Se oli kuin jokin pajatso peliriippuvaiselle. Osittain syynä googlailuun oli omalla kohdallani hyvinkin oireeton raskaus. En siis oloni perusteella olisi voinut sanoa olevani raskaana, kun taas monet ystäväni voivat todella pahoin ja nukkuivat zombi-väsymystään pois minkä kerkesivät. Samaan aikaan minä odotin pahoinvointia, väsymystä, huimausta ja ties mitä oireita kuin kuuta nousevaa, ikäänkuin merkkinä siitä että kaikki olisi hyvin. Kaikki oli kuitenkin hyvin, joten jos nyt voisin kokemuksesta sanoa jotain tuoreelle esikoistaan odottavalle äidille, olisi se varmasti, että mikään ei ole normaalia tai normaalista poikkeavaa, sillä jokainen raskaus on omanlaisensa.

Google siis tiesi ison salaisuutemme, mutta ystäville tai kaikille perheenjäsenille emme olleet uskaltaneet vielä kertoa. Odotuksestani tiesivät ainoastaan vanhempani joulun takia (ei, en olisi voinut skipata viinejä, juustoja ja kaloja ilman bingoa) ja samaan aikaan raskaana oleva ystäväni elintärkeän vertaistuen takia. Muille halusimme kertoa vasta kun raskaus oli kestänyt yli 12 viikkoa. Syynä kertomattomuuteen oli oma fiilis siitä, ettei halua kertoa näin isosta ja tärkeästä asiasta ennen kuin osaa itse iloita siitä täysin rinnoin.

fullsizeoutput_1f5
Huoli voi näyttää myös tältä ulospäin.

Jälkeenpäin olen miettinyt, että olisi varmasti kannattanut kertoa odotuksesta ainakin läheisille ystäville, sillä keskenmenon tapauksessa olisin kaivannut paljon tukea ja lohdutusta. Tuen ja lohdutuksen antaminen ystävieni taholta olisi kuitenkin ollut varmasti hyvin vaikeaa ilman että he olisivat olleet ennestään tietoisia raskaudesta. Jälkiviisaus on kuitenkin turhaa, sillä toimimme silloin juuri kuten parhaaksi näimme.

Nyt kun 83% raskaudesta on takana

Huolten täyttämästä alkuraskaudesta on siirrytty viimeiselle kolmannekselle jo hyvän aikaa sitten. Laskettuun aikaan taitaa olla enää alle 50 päivää.

En sano, että huoli olisi poistunut, mutta googlen käyttö on onneksi jäänyt pois ja huolet ovat merkittävästi muuttaneet muotoaan. Synnytyksen lähestyessä huoli vauvan terveydestä on välillä hieman tuntunut lisääntyvän: ”Entä jos kaikki ei olekaan hyvin kun hän syntyy”, ”Entä jos synnytyksessä jokin menee pieleen”, ja niin edelleen. Olen kuitenkin todennut, että huoli ei tule poistumaan koskaan, joten otan tämän normaalina äidin huolena ja toiveena, että lapsi saisi syntyä ja olla terveenä.

Kaikista huolista huolimatta, en olisi voinut toimia toisin, tai toivoa mitään enempää. Syvimmistä huolista on aina noustu ja seuraavaksi kuroteltu onnellisuuden huippuja. Tämä melkein 8 kuukautta on ollut varsinainen mankeli elämässäni ja uskon vakaasti, että mahdollisten tulevien raskauksien suhteen osaan ottaa jo rennommin. Ehkä tämä ei olekaan siinä määrin luonnekysymys, vaan kasvutarina kohti äitiyttä?

Toivon, että tämä postaus tuo helpotusta jollekin alkuraskauteen, huoliin ja omien ajatusten ymmärtämiseen keskellä uusia kokemuksia. Kaikki fiilikset ovat sallittuja ja normaaleja – jos normaalia on olemassakaan! Olkaa myös armollisia itsellenne ❤

/N

PS. Googlen kautta ei tarvitse aina eksyä vauvapalstojen syövereihin! Itse löysin onneksi myös aivan ihania blogeja, joita olen lukenut viikottain. Olen lukenut ahkeraan muun muassa Mona Visurin (Mona’s Daily Style) raskausviikkopostauksia, sillä on ollut kiva lukea mitä joku muu on käynyt samoilla viikoilla läpi sekä henkisesti että fyysisesti. Myös Satu Rämön Salamatkustaja ja Hanne Valtarin Lähiömutsi ovat tulleet erittäin tutuiksi. Taisin tämän raskauden myötä jäädä blogeihin koukkuun ihan tosissaan, mutta eipä tuo haittaa!

One thought on “Huolesta ja onnesta sekaisin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.