Kuvamuistoja luomassa

Nauti raskaudesta ja kauniista kasvavasta mahasta – tulet ikävöimään sitä.

Esikoisen odottaminen on niin ainutlaatuista aikaa!

Yllä olevan kaltaisia lauseita kuulee raskauden aikana erittäin paljon ja on totta, että tämä aika on hyvin ainutlaatuista, jota kannattaa halutessaan tallentaa jotenkin. Tähän saakka omassa puhelimessa olevat kuvat kasvavasta vatsanympäryksestä rajoittuvat lähinnä kotiverkkareissa likaisen peilin kautta napattuihin epäselviin otoksiin, joten ammattilaisen ottamat kuvat houkuttelivat todella paljon. Siitä huolimatta olin pohtinut onko raskausajan kuvaus tarpeellista rahankäyttöä tässä kohtaa (muutama hankinta on kuitenkin jo tehty ja on vielä edessä…).

Otin asian hieman aristellen esille jonkin aikaa sitten mieheni kanssa. Hän ei oikein viihdy kameran takana saati sen edessä, joten odotin jonkinlaista lempeää täystyrmäystä idealle. J kuitenkin pääsi yllättämään ja kannatti kuvien ottamista. Ihana mies!

DSC_2518

DSC_2487

Kahlasin läpi varmasti kymmenien eri valokuvaajien Instagram-feedejä ja kotisivuja löytääkseni meille tyylillisesti (…ja hinnan puolesta) sopivan kuvaajan. Hinnat hipoivat monesti pilviä ja tuntemattoman valokuvaajan kameran eteen meneminen jotenkin jännitti. Tiesin, etten myöskään halunnut mitään studio-otoksia, vaan mahdollisimman luonnollisia kuvia jossain päin kaunista kesäistä Helsinkiä. Onneksi aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, sillä vanha joukkuekaverini Laura Iikkanen (@lauraiikkanenphoto) on alkanut viime vuonna valokuvaamaan oman päivätyönsä ohella. Hän tekee pääasiassa erilaisia editorial-kuvauksia muotimaailmalle, mutta ajattelin kysäistä, josko hän suostuisi ottamaan muutaman kuvan meidän hieman erilaisiin tarpeisiin. Laura suostui hommaan onneksi samantien: paikaksi ja ajaksi valikoitui Lammassaareen vievät pitkospuut ja kesäkuinen ilta-aurinko kello 21.00 jälkeen. Täydellistä!

IMG_2929.JPG

Itse kuvauksessa meillä meni varmaan noin tunnin verran. J:n ja minun voitettua alun kankeuden, kuvaus ei onneksi ollut ollenkaan väkinäistä ja kuvista tuli ihania! Saatiin siinä samalla myös paljon hymyjä ja muutama onnittelukin vierestä kulkeneilta lenkkeilijöiltä. Kaiken kaikkiaan siis hauska kokemus ja mikä tärkeintä: esikoisen odotuksesta on nyt kauniita kuvia muistona! Toki pikkuisen saapuminen turvallisesti maailmaan on kaikista tärkeintä, mutta sitä odotellessa.

 

Oman äitini kommentti kuvista lämmitti myös sydäntä: ”Ihana saada kuvia muistoksi matkalta vanhemmuuteen – eka matka on omalla tavallaan ainutlaatuinen kaikkine ihanine Kommervenkkeineen <3” Niin totta!

Oletteko te ottaneet raskauden aikana kuvia valokuvaajalla? Mikä teidän motivaatio kuville oli – oliko kyseessä kenties once in a lifetime -juttu esim. esikoista odottaessa?

Ja kiitos vielä Lauralle upeista kuvista!

/N

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.